Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.
Näin kuuluu kaikkea viranomaistoimintaa ohjaavan Hallintolain 8 §, joka ainakin sosiaalitoimessa on jäänyt pelkäksi kauniiksi sananhelinäksi. Uutisten mukaan noin puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä ja kunnilta “säästyy” jopa 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä säästö ansaitsee lainausmerkit siksi, että se on väärää säästämistä. Toimeentulotuen perusosa on näet sellainen etuus, joka on maksettava edellytysten täyttyessä, vaikka kunnalla ei olisi budjetoituna siihen yhtään rahaa.
Syyt hakematta jättämiseen ovat tietysti monenlaiset. Joillain iäkkäimmillä ihmisillä syynä on tuen hakemisen kokeminen nöyryyttäväksi ihan vanhasta muistista. Yhä enemmän on kuitenkin niitä, jotka eivät osaa tai jaksa täyttää hakemusta. Erityisen hankalaksi koetaan monenlaisten liitteiden kerääminen ja toimittaminen päättäjille.
Varsinkin suurimmat kunnat ovat siirtyneet toimeentulotuen myöntämisessä pääosin kirjalliseen menettelyyn. Tuki perustuu pelkkiin laskelmiin ja siitä päättää etuuskäsittelijä, jolla useimmiten ei ole sosiaalityöntekijän koulutusta. Asiakas ei välttämättä koskaan edes tapaa sosiaalityöntekijää, jolle voisi selittää elämäntilanteensa omin sanoin.
Kirjallisen haun tarkoitus on nopeuttaa käsittelyä, mutta usein se hidastaa sitä. Siitä liitepinosta kun kuitenkin puuttuu jokin välttämätön paperi, joka on ehdottomasti toimitettava ennen kuin tuki voidaan myöntää. Tämä pidentää hakemuksen käsittelyaikaa, vaikka näin ei saisi käydä. Vähän aikaa sitten Eduskunnan oikeusasiamies teki linjapäätöksen, jonka mukaan lisäselvitysten pyytäminen ei saa pidentää laissa säädettyä seitsemän päivän käsittelyaikaa yhtään. Tätä ei kunnissa ole joko huomattu tai sitten toivotaan, että asiakkaat eivät sitä huomaa.
Jossain asiakas saattaa tietenkin ihan oikeasti saada neuvontaa, mutta se on resurssikysymys. Ei ole ketään sellaista, jolla olisi aikaa ja halua neuvoa saati sitten etsiä käsiinsä tukeen oikeutettuja. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kyllä etsitään ympäri kyliä palvelujen piiriin, mutta niitä palveluja kipeimmin kaipaavat joutuvat selviämään ilman apua.
Tässä olisi kolmannelle sektorille erinomainen työkohde. Jokin yhdistys tai kansalaisliike voisi ruveta auttamaan erilaisten sosiaalisten etuuksien hakemisessa. Lisäksi asiakkaat voisivat vaatia, että Hallintolakia on noudatettava ja neuvoja on annettava. Tämä vaatimus on kuitenkin tehtävä rauhallisesti, ettei päädy putkaan aggressiivisena ja uhkaavana asiakkaana.