Mirule-etusivu

Sisältö

Kirjallinen kysymys ulkomaalaislain muuttamisesta ns. isoäitien käännytysten estämiseksi

Äänestäjien liitto / TOIMITUSÄänestäjien liitto / TOIMITUSYli 2 vuotta sitten
80 kansanedustajaa on allekirjoittanut niin sanottuja isoäitien käännytyksiä koskevan kirjallisen kysymyksen. Allekirjoittajien joukossa on edustajia kaikista puolueista perussuomalaisisia lukuunottamatta. Siinä kysytään, aikooko hallitus ryhtyä pikaisiin toimiin, jotta epäinhimilliset käännytykset saataisiin estettyä.

Kysymyksen ovat tehneet Kimmo Kiljunen (sd.), Sirpa Asko-Seljavaara (kok.), Merja Kyllönen (vas.) ja Tarja Tallqvist (kd.).

Kysymyksessä todetaan, että jo nykyinen laki antaa mahdollisuuden huomioida inhimilliset näkökohdat, mutta laintulkinta on mennyt toiseen suuntaan, ja siksi lainsäädäntöä on muutettava.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/06/80_kansanedustajaa_kysyy_isoaitien_kaannytyksista_1730471.html

Kirjallinen kysymys PDF-tiedostona:
Kirjallinen_kysymys_ulkomaalaislaki.pdf

ALLEKIRJOITTAJIEN OSUUS EUDSKUNTARYHMITTÄIN (100% = koko ryhmä allekirjoitti)



ALLEKIRJOITTAJAT PUOLUEITTAIN(*)

SDP (32 kpl)
Kimmo Kiljunen /sd
Antti Vuolanne /sd
Reijo Kallio /sd
Antti Kalliomäki /sd
Matti Ahde /sd
Johanna Ojala-Niemelä /sd
Pauliina Viitamies /sd
Merja Kuusisto /sd
Tuula Peltonen /sd
Susanna Huovinen /sd
Jouko Skinnari /sd
Raimo Piirainen /sd
Jukka Gustafsson /sd
Erkki Tuomioja /sd
Katja Taimela /sd
Jutta Urpilainen /sd
Saara Karhu /sd
Tarja Filatov /sd
Pauliina Viitamies /sd
Marjaana Koskinen /sd
Anneli Kiljunen /sd
Esa Lahtela /sd
Miapetra Kumpula-Natri /sd
Valto Koski /sd
Krista Kiuru /sd
Tuula Väätäinen /sd
Marko Asell /sd
Satu Taiveaho /sd
Sirpa Paatero /sd
Päivi Lipponen /sd
Ilkka Kantola /sd
Maria Guzenina-Richardson /sd

Vasemmistoliitto (17 kpl)
Merja Kyllönen /vas
Annika Lapintie /vas
Paavo Arhinmäki /vas
Jaakko Laakso /vas
Markus Mustajärvi /vas
Esko-Juhani Tennilä /vas
Matti Kauppila /vas
Kari Uotila /vas
Unto Valpas /vas
Pentti Tiusanen /vas
Veijo Puhjo /vas
Mikko Kuoppa /vas
Jyrki Yrttiaho /vas
Minna Sirnö /vas
Erkki Virtanen /vas
Matti Kangas /vas
Martti Korhonen /vas

Vihreät (9 kpl, hallituspuolue)
Erkki Pulliainen /vihr
Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
Pekka Haavisto /vihr
Janina Andersson /vihr
Timo Juurikkala /vihr
Ville Niinistö /vihr
Johanna Sumuvuori /vihr
Oras Tynkkynen /vihr
Kirsi Ojansuu /vihr

Kristillisdemokraatit (7 kp)
Tarja Tallqvist /kd
Toimi Kankaanniemi /kd
Kari Kärkkäinen /kd
Leena Rauhala /kd
Bjarne Kallis /kd
Päivi Räsänen /kd
Sari Palm /kd

Keskusta (7 kpl, hallituspuolue)
Risto Autio /kesk
Lauri Oinonen /kesk
Antti Kaikkonen /kesk
Klaus Pentti /kesk
Aila Paloniemi /kesk
Juha Korkeaoja /kesk
Tuomo Puumala /kesk

Kokoomus (4 kpl, hallituspuolue)
Jari Larikka /kok
Jouko Laxell /kok
Merikukka Forsius /kok
Sirpa Asko-Seljavaara /kok

Rkp (2 kpl, hallituspuolue)
Thomas Blomqvist /r
Anna-Maja Henriksson /r

Perussuomalaiset (0 kpl)

(*) Kysymystä valmisteltiin kiirellä, jolloin kaikilla kansanedustajilla ei ollut käytännön syistä mahdollisuutta allekirjoitta sitä. Vastausten määrästä ei suoraan voi tehdä sitä johtopäätöstä, että muut kansanedustajat olisivat kysymyksen osalta eri mieltä.

Äänestäjien liitto ry lähetti sähköpostin kansanedustajille, jotka eivät olleet alkuperäisten allekirjoittajien joukossa, jossa annoimme edustajille mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä tähän kysymykseen liittyen myös jälkikäteen ("allekirjoitan" tai "en allekirjoita"). Alla on listattu saamamme vastaukset.

JÄLKEENPÄIN ALLEKIRJOITTANEET

Keskusta
Hautala Lasse /kesk

Rkp
Gestrin Christina /r

Sdp
Laitinen Reijo /sd

EIVÄT ALLEKIRJOITA

Kokoomus
Satonen Arto /kok

MIELIPIDE EI TIEDOSSA (ei vastausta)

Ahonen Esko /kesk
Akaan-Penttilä Eero /kok
Alatalo Mikko /kesk
Anttila Sirkka-Liisa /kesk
Autio Risto /kesk
Brax Tuija /vihr
Feldt-Ranta Maarit /sd
Hakola Juha /kok
Harkimo Leena /kok
Heikkinen Hannakaisa /kesk
Heinonen Timo /kok
Heinäluoma Eero /sd
Hemmilä Pertti /kok
Hemming Hanna-Leena /kok
Hiltunen Rakel /sd
Holmlund Anne /kok
Hoskonen Hannu /kesk
Hurskainen Sinikka /sd
Hyssälä Liisa /kesk
Häkämies Jyri /kok
Hänninen Tuomo /kesk
Jaskari Harri /kok
Jokinen Kalle /kok
Järvinen Heli /vihr
Jääskeläinen Pietari /ps
Kalli Timo /kesk
Kalmari Anne /kesk
Kaltiokumpu Oiva /kesk
Kanerva Ilkka /kok
Karhuvaara Arja /kok
Karimäki Johanna /vihr
Karjula Kyösti /kesk
Karpela Tanja /kesk
Karvo Ulla /kok
Kasvi Jyrki /vihr
Katainen Elsi /kesk
Katainen Jyrki /kok
Kataja Sampsa /kok
Kaunisto Timo /kesk
Kerola Inkeri /kesk
Kiviniemi Mari /kesk
Kiviranta Esko /kesk
Komi Katri /kesk
Korhonen Timo V. /kesk
Koskinen Johannes /sd
Kähkönen Lauri /sd
Kääriäinen Seppo /kesk
Laukkanen Markku /kesk
Lauslahti Sanna /kok
Lehti Eero /kok
Lehtomäki Paula /kesk
Leppä Jari /kesk
Lindén Suvi /kok
Lintilä Mika /kesk
Manninen Hannes /kesk
Matikainen-Kallström Marjo /kok
Mieto Juha /kesk
Mäkelä Jukka /kok
Mäkelä Outi /kok
Mäkinen Tapani /kok
Nauclér Elisabeth /r
Nepponen Olli /kok
Niinistö Sauli /kok
Nordman Håkan /r
Nurmi Tuija /kok
Nylander Mikaela /r
Nylund Mats /r
Oinonen Pentti /ps
Ollila Heikki A. /kok
Orpo Petteri /kok
Paajanen Reijo /kok
Paasio Heli /sd
Pakkanen Markku /kesk
Pekkarinen Mauri /kesk
Perkiö Sanna /kok
Pihlajaniemi Petri /kok
Rajala Lyly /kok
Rajamäki Kari /sd
Rantakangas Antti /kesk
Ravi Pekka /kok
Rehula Juha /kesk
Reijonen Eero /kesk
Risikko Paula /kok
Rossi Markku /kesk
Ruohonen-Lerner Pirkko /ps
Rönni Tero /sd
Saarinen Matti /sd
Salo Petri /kok
Salolainen Pertti /kok
Salovaara Pertti /kesk
Sarkomaa Sari /kok
Sasi Kimmo /kok
Seurujärvi Janne /kesk
Sihto Paula /kesk
Sinnemäki Anni /vihr
Söderman Jacob /sd
Tabermann Tommy /sd
Thors Astrid /r
Tiilikainen Kimmo /kesk
Tiura Marja /kok
Toivakka Lenita /kok
Tölli Tapani /kesk
Ukkola Tuulikki /kok
Uusipaavalniemi Markku /kesk
Vahasalo Raija /kok
Vanhanen Matti /kesk
Vapaavuori Jan /kok
Vehkaperä Mirja /kesk
Vehviläinen Anu /kesk
Viitanen Pia /sd
Viljanen Ilkka /kok
Vilkuna Pekka /kesk
Virkkunen Henna /kok
Virolainen Anne-Mari /kok
Virtanen Pertti /ps
Vistbacka Raimo /ps
Väyrynen Paavo /kesk
Wallin Stefan /r
Wideroos Ulla-Maj /r
Zyskowicz Ben /kok
Teema:
Näytetty: 403Show/hide versionsShow selected diff

Muutokset versiosta

versioon

Comment
Minor
10.6.2010 13:34:01
10.6.2010 13:34:01
9.6.2010 19:55:07
9.6.2010 19:55:07
8.6.2010 10:33:51
8.6.2010 10:33:51
8.6.2010 10:23:10
8.6.2010 10:23:10
7.6.2010 23:20:11
7.6.2010 23:20:11
7.6.2010 19:01:11
7.6.2010 19:01:11
7.6.2010 18:52:03
7.6.2010 18:52:03
7.6.2010 16:49:35
7.6.2010 16:49:35
2.6.2010 16:33:09
2.6.2010 16:33:09
Äänestäjien liitto / TOIMITUSÄänestäjien liitto / TOIMITUSYli 2 vuotta sitten

# Astrid Thorsin vastaus kysymykseen

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toi-mittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Kimmo Kiljusen ym. /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 484/2010 vp:

Aikooko hallitus pikaisella aikataululla uudistaa ulkomaalaislain 50 §:n 2 momentin sisältöä niin, että tehtyjen yksittäisten, epäinhimillisten maastakäännyttämispäätösten täytäntöönpano saadaan estettyä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Oleskeluluvan myöntämisestä Suomen kansalaisen perheenjäsenelle säädetään ulkomaalaislain (301/2004) 50 §:ssä. Oleskelulupa perheenyhdistämistarkoituksessa voidaan pääsääntöisesti myöntää vain Suomen kansalaisen ydinperheen jäsenelle eli puolisolle ja alaikäiselle, naimattomalle lapselle. Oleskelulupa voidaan 50 §:n 2 momentin mukaan myöntää myös Suomen kansalaisen muulle omaiselle, kuin ydinperheen jäsenelle, jos tarkoituksena on joko jatkaa kiinteää, katkeamatonta perhe-elämää tai jos omainen on täysin riippuvainen Suomessa olevasta Suomen kansalaisesta. Vakiintunut oikeuskäytäntö on ohjannut tulkitsemaan pykälässä mainittua täyttä riippuvuutta suppeasti, joskin lain sanamuoto sinällään mahdollistaisi toisenlaisenkin tulkinnan.

Sisäasiainministeriö on kevään 2010 aikana rinnakkain lainmuutoksen kanssa selvittänyt muita, nopeampia vaihtoehtoja vakiintuneen soveltamiskäytännön muuttamiseksi. Koska tällaista vaihtoehtoa ei ollut mahdollista löytää, sisäasiainministeriö asetti 26. toukokuuta 2010 lainsäädäntöhankkeen. Hankkeen tarkoituksena on muuttaa ulkomaalaislakia siten, että se sallisi suuremman harkintavallan oleskeluluvan myöntämisessä täysi-ikäisen Suomen kansalaisen vanhemmalle. Lainmuutos on tarkoitus valmistella tavanomaiseen lainvalmisteluaikatauluun verrattuna erittäin nopeasti. Hallituksen esitys pyritään antamaan eduskunnalle jo syysistuntokaudella 2010.

Sisäasiainministeri tai maahanmuuttoministeri ei ole toimivaltainen puuttumaan yksittäistapauksiin eikä voi myöskään estää yksittäisen henkilön maasta poistamista. On myös huomattava, että kaikkia oleskeluluvan hakijoita tulee kohdella yhdenvertaisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla. Toimivalta oleskeluluvan myöntämisessä on tässä tapauksessa Maahanmuuttovirastolla ja maasta poistamisen täytäntöönpanon osalta poliisilla. Kielteisistä oleskelulupapäätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja tarvittaessa edelleen hakea valituslupaa Korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tuomioistuimet ratkaisevat myös sen, onko maasta poistamisen täytäntöönpano keskeytettävä.

Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2010

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors
---
Lähde: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_484_2010_p.shtml
Lisää kommentti
Anonyymi
TAI
Otsikko (tai jätä tyhjäksi):

Teksti: