Kunnanjohtajan valinta
1349/01.01.00/2010
KH § 356Kunnanhallitus/Kommunstyrelsen 29.11.2010
Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana 16.9. - 5.10.2010. Kopio lehti-ilmoituksesta on liitteenä 1. Rekrytointiprosessiin on osallistunut johtava konsultti Timo Tuohimaa PD Search Oy:stä.
Viran kelpoisuusvaatimukset ovat kunnan hallintosäännön 16 §:n mukaisesti seuraavat: "Ylempi korkeakoulututkinto, julkisen hallinnon tuntemus sekä molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen taito".
Määräaikaan mennessä virkaa haki neljä henkilöä. Yksi hakija, Susanna Taipale-Vuorinen, perui hakemuksensa 10.11.2010. Yhteenveto hakijoista ja heidän ansioistaan on liitteenä 2.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan kunnan- johtajan virkaan voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys. Suostumus voidaan antaa myös hakuajan päättymisen jälkeen. Samassa yhteydessä voidaan esittää selvitys virka- kelpoisuudesta.
Kunnanhallitus nimesi 9.11.2010 ryhmän valmistelemaan kunnan- johtajan valintaa. Ryhmään kuuluvat valtuuston puheenjohtaja Christel Liljeström, valtuuston I varapuheenjohtaja Ari Oksanen, valtuutettu Caspar Berntzen ja johtava konsultti Timo Tuohimaa.
Mikael Grannas on 29.11.2011 antanut suostumuksensa siihen, että hänet voidaan valita kunnanjohtajaksi, liite 3. Hänen ansioluettelon- sa, liite 4, esiteltiin kunnanhallitukselle.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus esittää yksimielisesti, että valtuusto valitsee kauppa- tieteiden maisteri, Executive MBA Mikael Grannaksen kunnan- johtajaksi 1.6.2011 alkaen. Virka täytetään määräajaksi, 1.6.2011 - 31.5.2018. Valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen tekemään kunnanjohtajasopimuksen ja vahvistamaan palkan. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 8 §:n mukaisia koeaikaa koskevia mää- räyksiä sovelletaan. Koeajan pituuteen otetaan kantaa kunnan- johtajasopimuksen tekemisen yhteydessä.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen.
Tämä pykälä tarkastettiin välittömästi.
__________
KV § 109Valtuusto 29.11.2010
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
Liitteet 1 - 4/ §