Mikä on kunnan tarkoitus? Mikä on se perimmäinen syy miksi kunta on olemassa? Kun edellisten eduskuntavaalien jälkeen on kuunnellut mitä maan poliittiset päättäjät ovat tästä asiasta mieltä, ja kun eilen selvisi mitä kuntauudistusta puuhaava työryhmä on saaanut aikaiseksi niin vastaus on heidän puolestaan hyvin selvä: kunta on olemassa siksi, että kansalaisille pitää tuottaa palveluita. Yhdenvertaisia ja laadukkaita palveluita. Kuntalaisten rooli puolestaan on toimia näiden palveluiden kuluttajina tai asiakkaina, niin kuin hallitusohjelmassa osuvasti sanotaan, ja kirjoittamattomana oletuksena taitaa olla se, että mitä tehokkaammin ja myös mitä enemmän näitä palveluita sekä tuotetaan, että kulutetaan, niin sitä parempi ja sitä onnellisempi kunta ja kunnan asukas. Onko tällaisessa palvelutuotantorakenteessa sitten jotain huonoa? Niin kuin monen monen poliitikon suusta jatkuvasti saa kuulla, niin eikö tärkeintä ole juuri se, että kaikille Suomen kansalaisille, asuinpaikasta riippumatta, pitää pystyä tarjoamaan täysin yhdenvertaiset ja yhtä laadukkaat palvelut? Kyllä, totta kai, voidaan sanoa, mutta hetkinen? Jos kaikille pitäisi tarjota periaatteessa yhtä laadukkaita ja samanlaisia palveluita, niin kuka päättää siitä mitä nämä palvelut ovat ja minkälaisia niiden pitäisi olla, jotta ne olisivat yhtä laadukkaita? Emmehän me ihmisinä kaikki ole samanlaisia vaan jotkut haluavat jäähalleja kun toiset haluavat uimahalleja ja kolmannet ehkä kirjastoja tai monet vaikkapa vain rauhallista aikaa kotona perheen kanssa. Eikö tässä ole selkeä ristiriita, että toisaalta pitäisi kunnioittaa erilaisuutta, paikallista itsehallintoa ja demokratiaa, ja toisaalta sanotaan ylhäältä, että palveluiden pitäisi olla kaikille samat? Mitä kunnille jää päätettäväksi jos oleellisimmat päätökset on jo tehty muualla? Ja vielä tärkeämpänä, mitä tapahtuu sellaisissa kunnissa, jossa kunnan ja kuntalaisten näkemykset niistä palveluista eroaa merkittävästi hallituksen näkemyksestä? Kuntauudistustyöryhmän raportissa sanotaan seuraavalla tavalla: "Kaikessa koulutuksessa, tieteessä, kulttuurissa, liikunnassa ja nuorisotyössä on toteutettava yhdenvertaisuusperiaatetta. Palveluiden on oltava tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla. Koulujen eriytyminen estetään." Koulujen eriytyminen estetään. Vaikka asukkailla ja lasten vanhemmilla on vahvat mielipiteet siitä, mikä on laadukas kouluympäristö ja mikä ei, niin mikäli tämä mielipide eroaa hallituksen vastaavasta niin hallituksen mukaan mennään. Ja näinhän kuntien sisälläkin voidaan toimia jo nyt, josta seuraava esimerkki: Puolitoista vuotta sitten Gesterbyn koulu päätettiin sulkea nimenomaan vetoamalla mm siihen, että kyläkoulussa ei pystytä tarjoamaan tarpeeksi laadukasta ja yhdenvertaista opetusta. Kyläläiset, lasten vanhemmat vastustivat tätä ja nostivat mm. esille useita tutkimuksia, jossa oli arvioitu kyläkoulut pedagogisina oppimisympäristöinä vähintään yhtä hyviksi ellei jopa paremmiksi kuin isommat koulut, mutta tällä ei ollut vaikutusta koska ne ihmiset, joilla oli poliittinen valta päättää mitä laadukas tarkoittaa, eivät näheet asioita samalla tavalla kuin tutkimukset. Hiedän mielestään lasten pedagogisesti yhdenvertaiseen opetukseen tarvittiin mm. jokaiseen kouluun teknisen työn tilat ja liikuntasali. Gesterbyssä ei ollut liikuntasalia ja näin ollen siellä ei voitu tarjota tarpeeksi laadukasta ja yhdenvertaista opetusta. Koulu suljettiin. Paikallista demokratiaa pitää kuitenkin vahvistaa, tästä ovat sekä kuntauudistuksen puolustajat, että vastustajat liikuttavan yksimielisiä, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Jos jo nyt koulun lasten vanhemmilla ei pienessäkään kunnassa ole kovin paljon sanomista siihen, miten lasten koulutus tulisi järjestää, niin voiko tämä tosiaan parantua kun pieni kunta pakotetaan osaksi moninverroin isompaa megakuntaa? Olisiko Gesterbyn koulun n. reilun 30 lapsen vanhemmilla ollut enemmän päätösvaltaa oman koulunsa kohtalastosta Suur-Helsingin miljoonakaupugissa kuin vajaan 20 000 asukkaan Sipoossa, jossa siinäkään sitä päätösvaltaa ei ollut yhtään? Hallituspuolueiden mukaan tietysti olisi. SDP:n Jouni Backman kertoi tänään aamu-tv:ssä miten hänellä-- siitä huolimatta, että hän on Savonlinnan valtuuston puheenjohtaja-- niin hänellä ei ole mitään valtaa päättää kuntaan liittyvistä keskeisistä asioista koska niistä päätetään kuntayhtymissä. Isommista kunnista tulee siis myös Backmanin mielestä lähidemokraattisempia ja kansanvaltaisempia silloin kun näiden kuntien ei enää tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kuntien kanssa, eli silloin kun kuntayhtymistä, "ylikunnallisista epädemokraattisista himmeleistä" päästään eroon. Tässä yhteydessä voidaan toisaalta kysyä, että onhan yksityiset yksityiset yritykset myös jonkinlaisia "himmeleitä" koska eihän niissäkään ole mitään demokraattista edustusta? Onko jotenkin kansanvaltaisempaa ulkoistaa palvelun toteuttaminen "yrityshimmelille" kuin kuntayhtymähimmelille? Jos yritysjohtajilta kysyy, niin varmasti on tai ainakaan siitä ei pitäisi puhua koska nyt ollaan uudistamassa järjestelmää juuri oikeaan suuntaan. Keskuskauppakamari teki yritysjohtajakyselyn, jossa 86 prosenttia yritysjohtajista oli sitä mieltä, että kyllä, kuntauudistus olisi hyvä koska se mahdollistaisi palvelutuotannon tehostamisen. Joka tarkoittaa mitä? Annetaan hetkeksi puheenvuoro keskuskauppakamarin johtajille: "Kuntien liikelaitoksia tulee edelleen yhtiöittää samaan aikaan, kun kuntamarkkinoita avataan kilpailulle. Sekä valtion, kuntatoimijoiden kuin yritystenkin on aktiivisesti edistettävä markkinoiden syntymistä," "Jotta veroeurot riittävät kasvavaan palvelujen kysyntään, täytyy kuntapalveluja avata laajemmin kilpailulle. Sen lisäksi myös kuntien omaa palvelutuotantoa on tehostettava" "Kuntien on syytä hakea markkinoilta aktiivisesti vaihtoehtoisia palveluntuottajia, jolloin syntyy aitoja ja toimivia markkinoita. Kuntapalveluita on perusteltua kehittää suuntaan, jossa kuntalainen eli asiakas voi valita eri palveluntuottajien välillä. Palvelusetelit lisäävät valinnanvapautta ja ne kasvattavat myös pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua julkiseen palvelutuotantoon." Näiden lausuntojen perusteella on hankala päätyä minkään muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että joidenkin mielestä jotkut himmelit ovat paljon parempia kuin toiset himmelit. Yhdenvertaisuus ja laatu, ja varsinkin kunnallinen itsehallinto ja lähidemokratia ovat ilmeisesti vain sanoja, joiden takaa saattaa todellisuudessa löytyä paljon muuta. Vallassa olevien poliitiikkojen ja yritysmaailman mielestä asia on siis aika selvä. Nykyinen kuntarakenne pitää uudistaa tehokkaaksi palveluntuotantorakenteeksi, jossa on tarpeeksi isoja yksiköitä, jotta yksityiset palveluntuottajat ja pääomasijoittajat kiinnostuisivat, ja jossa pahimassa tapauksessa isommat hyötyjät ovat juuri nämä yksityiset palveluntarjoajat, ja isommat kärsijät puolestaan kuntien asukkaat. Parhaimmassa tapauksessa taas kaikille pystytään järjestämään jollakin tavalla yhdenvertaiset ja jollakin tavalla yhtä laadukkaat palvelut, mutta paikallisesta itsehallinnosta ja lähidemokratiasta joudutaan luopumaan. Parhaimmassakaan tapauksessa siis ei olla, minun mielestäni, päästy edes auttavasti sen lähelle, että mikä kunnan perimmäisenä tarkoituksena pitäisi olla. Palaan ajassa vähän taaksepäin. 20 vuotta sitten kävin Nikkilässä ruotsinkielistä lukiota. Olin varmasti aika tavallinen esimerkki nuoresta teini-ikäisestä. Nuoria usein ei kiinnosta mitkään demokratiat tai itsehallinnot, vaan he puuhaavat mieluummin kaikenlaisia muita juttuja, ja niin kuin perheissä yleensä niin aina välillä syntyi erimielisyyttä vanhempien kanssa, että tehtäisiinkö joku asia nyt niin kuin tämä nuori haluaa vai niin kuin vanhempi haluaa. Varsinkin silloin kun mennään sellaisiin kriittisiin asioihin kuin vaikkapa rakkauteen ja siitä kuka onkaan se oikea tai väärä tyttö- tai poikaystävä niin sukset saattavat mennä helpostikin ristiin. Vanhemmat ajattelevat tietysti aina omasta mielestään lastensa parasta, mutta ei se oikein auta. Monet ja isot riidat päättyvät sitten siihen viimeiseen sanaan, joka aina on varattu vanhemmille: "Ei. Ei niin kauan aikaa kun asut meidän kattomme alla". Kun kyseessä on kotona asuva alaikäinen niin päätösvalta hyvin monesta asiasta on viime kädessä vanhemmilla eikä nuorella, ja eihän se tunnu kovin hyvältä. Kun tilanne kehittyy tarpeeksi huonoksi nuoren ainoaksi keinoksi voi jäädä muuttaminen pois kotoa. Tarve saada tehdä oman mielensä mukaisesti, oli kyse sitten fiksuista tai vähemmän fiksuista ideoista, voi olla niin kova, että vapaaehtoisesti luovutaan omasta synnyinkodistaan, ja ehkä jopa myös koulustaan ja kavereistaan vain sen tarpeen täyttämiseksi. Nuori kasvava ihminen haluaa ruveta päättämään omista asioistaan. Kun ihmisen psyykettä on tutkittu niin myös tieteilijät ovat päätynyt siihen, että tässä on kyse erittäin tärkeästä asiasta, jopa yhdestä keskeisestä psyykkisestä hyvinvointitarpeesta, että on mahdollista tyydyttää oman autonomian tarpeensa. Että voi kokea olevansa toimija, joka jollakin tavalla vapaasti voi valita mitä tekee. Autonomian lisäksi psyykkinen hyvinvointi edellyttää myös kahden muun, eli liittymisen ja pätevyyden tarpeiden tyydyttämisen. Liittymisen tarpeessa kyse on siitä, että ihmisellä on tarve kokea sosiaalista liittymistä toisiin ihmisiin, pitkäaikaisia, myönteisiä ja merkittäviä ihmissuhteita, joissa on paljon keskinäistä välittämistä ja huolenpitoa. Pätevyyden tarve taas tarkoittaa halua tuntea, että pystyy omilla tekemisillään vaikuttamaan ja saaamaan aikaiseksi sellaisia asioita mitä haluaa, ja toisaalta myös estää sellaisia asioita mitä ei halua. Kun nyt etsitään erilaisia tapoja välttää ihmisten syrjäytymistä ja henkistä pahoinvointia niin tämä kannatta todellakin muistaa: hyvinvointia syntyy siitä, että kokee olevansa vaikuttava toimija sekä omassa elämässään, että yhteiskunnassa, jossa elää. "Varsinainen perustyö tehdään ensimmäisen 16 vuoden aikana", sanoo Tampereen yliopiston dosentti Matti Rimpelä, "jos silloin ei ole luotu lapselle oppimisen iloa ja sellaista oloa, että hän kuuluu yhteiskuntaan ja että minusta pidetään huolta, niin kyllä sitä on sitten myöhemmin hirveän vaikea korjata". Ollaanko nyt tekemässä, ja ollaanko itse asiassa jo aika kauan oltu tekemässä juuri sellaisia asioita, että pitäisi ruveta korjaamaan sen sijaan, että rikotaan vielä lisää? Pitäisikö lähteä hallinnollisesta helikopterinäkymästä, ylhäältä valtion suunnasta miettimään hyvinvointivaltion rakentamista siten, että mahdollisimman tehokkailla hyvinvointipalveluilla palvelemme itsemme pahoinvoinnista hyvinvointiin vai: pitäisikö havahtua siihen, että hyvinvointi, psyykkinen hyvinvointi on lähtöisin meidän kaikkiemme sisältä, ja nimenomaan tästä sisäisestä lähtökohdasta on mahdollista aloittaa matka, joka voi päätyä todelliseen hyvinvointiin. Voisiko näistä lähtökohdista löytyä kunnalle tarkoitus ja olemassaolon syy? En tiedä. Ehkä siitäkään ei tarvitse olla vain yhtä mieltä vaan jokaisella asukkaalla ja kansalaisella voi olla tästä aivan omat näkemykset ja tavoitteet, ja myös vapaus toimia näiden tavoitteidensa mukaisesti. Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa kuitenkin vahvasti mahdollisuus elää jollakin tavalla niin kuin itse haluaa, mutta kuitenkin osana suurempaa yhteiskuntaa, johon myös haluaa kokea voivansa vaikuttaa, ja kunta voisi olla aivan erinomainen työkalu juuri tämän toteuttamiseksi. Jos näin halutaan. Sellainen malli, jossa pienin ja ylivoimaisesti oleellisin demokratian yksikkö on ihminen, asukas ja hänen itsemääräämisoikeutensa, ja jossa lähdetään siitä, että kunnan keskeisenä ja perustuslaillisena olemassaolon syynä on juuri asukkaiden itsehallinto-oikeuden toteuttaminen, niin sellainen malli on mielestäni hyvä.