Tulevaisuuden historia

Nykymaailmasta tavoitemaailmaan voi kulkea monia erilaisia polkuja. Seuraavilla sivulla on hahmotelma yhdestä polusta, joka ei välttämättä ole se ainoa ja oikea, mutta yksi toivottava ja kenties mahdollinen. Lähtökohtana maailmanlaajuinen eriarvoisuus Uusi vuosituhat alkoi erittäin huolestuneissa tunnelmissa. Maailman väestö oli 1900-luvun aikana kasvanut yli kolminkertaiseksi ja 2000-luvun taitteessa noin neljännes kaikista maailman ihmisistä eli äärimmäisessä köyhyydessä. Maailman luonnonvarojen ja muiden tuotantovälineiden omistus oli myös keskittynyt yhä harvempien käsiin ja vuosituhanteen vaiheessa köyhempi puoli maailman aikuisista ihmisistä omisti noin 1% maailman varallisuudesta. Maailman valtiot pyrkivät Maailmanneuvoston (silloin Yhdistyneet kansakunnat) johdolla kaventamaan eriarvoisuutta mm. asettamalla selkeitä tavoitteita köyhyyden ja muun eriarvoisuuden poistamiseksi mutta kehitys oli parhaimmillaan hidasta. Kehitystä hidastavana vastavoimana toimivat pitkälti ns. ortodoksisen taloustieteen kannattajat, joiden mielestä pääoman liikkumisen vapauttaminen, maailmanlaajuisten markkinoiden vapauttaminen ja talouskasvu olivat parhaat tavat lisätä hyvinvointia. Talouskriisi ja ekologinen imperatiivi Ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella maailmaa ravisti talouskriisi, jonka teki merkittäväksi etenkin tapa, jolla valtiot siihen reagoivat. Finanssitaloudesta lähtöisin olevaa kriisiä hillittiin ensisijaisesti ylläpitämällä vallitsevia rakenteita velkarahoituksella, ja vuosikymmenen lopussa valtioiden velat olivat keskimäärin kaksinkertaistuneet vuosikymmenen alusta. Valtiontalouksien tasapainottaminen ja velkojen takaisinmaksu muodostuikin toisen vuosikymmenen (2010-2020) keskeiseksi haasteeksi, mutta samalla kun taistelu työttömyyttä vastaan ja hyvinvoinnin puolesta jatkui niin taustalta nousi yhä voimakkaampi huoli ympäristöstä ja planeetasta Ympäristön saastuminen ei ollut ihmiskunnalle uusi ongelma mutta 1700-luvulla alkanut teollinen vallankumous merkitsi ongelman nopeaa laajenemista. Yhä kiihtyvä ympäristön kuormittaminen ja etenkin ilman ja veden likaantuminen synnytti myös vastareaktioita Ympäristöstä huolestuneiden ihmisten joukko ja 1800-luvulla alkuunsa saanut ympäristöliike kasvoi tasaisesti ja sai tukevan jalansijan toisen maailmansodan jälkeen, 1900-luvun toisella puoliskolla. Toinen 2010-luvun keskeisistä vastakkainasetteluista oli syntynyt. Toisella puolella ortodoksinen talousajattelu, joka näki kestävän talouskasvun työttömyyden ja hyvinvoinnin ratkaisuna. Toisella puolella ekologinen imperatiivi, planeetan rajallisuuden tunnustaminen ja miltei vastakkaiset pyrkimykset. Ortodoksisen talousajattelun voitonkulku ja toisen keskeisen vastakkainasettelun uudelleensyntyminen Vaikka ympäristöliikkellä 2010-luvun alussa oli vahvaa maailmanlaajuista kannatusta niin kaikki valtiot ja tärkeimmät ylivaltiolliset instuutiot, IMF, Maailmanpankki ja WTO pitäytyivät kuitenkin yksi toisensa jälkeen ortodoksisen talousajattelun ja talouskasvun polulla. Näin tehtiin myös maissa, joissa kansanvalta ja demokratia oli saanut jalansijaa autoritaaristen vallanpitäjien jäljilä Afrikassa ja Aasiassa. Tuotannon lisäämiseen ja tehostamiseen perustuva talous oli ainakin hetkeksi saanut ekologisesta ajattelusta erävoiton, mutta ei ilman seuraamuksia. 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kävi yhä selvemmäksi, että talouskasvu ei ollut lunastanut lupauksiaan. Ihmisten eriarvoisuus oli kaventunut hitaasti ja jossain määrin jopa lisääntynyt. Työttömien ja syrjäytyneiden määrä länsimaissa oli kasvanut rajusti. Ihmisen aiheuttamien päästöjen ja luonnonvarojen liikakäytön vaikutukset näkyivät myös sekä yleisenä elämänlaadun heikentymisenä, että erilaisten sairauksien lisääntymisenä. Vuonna 2016, kun USA:n johtoon valittiin oikeaoppista talousajattelua vahvasti kannattava ja Maailmanneuvostoa vastustava republikaaniehdokas niin toinen, vanhempaa perua oleva vastakkainasettelu oli valmis uuteen elämään. Toisella puolella taloudellisen menestyksen saavuttanut varakas eliitti sekä tätä eliittiä tukeva julkinen valta. Toisella puolella länsimaissa elävien työttömien, köyhien ja syrjäytyneiden enemmistö. Syvä erimielisyys koski poliittisia valintoja mutta myös poliittista järjestelmää, joka koettiin sekä epäoikeudenmukaiseksi, että ihmisistä ja kansan tahdosta vieraantuneeksi. Kansalaisjärjestöt demokratian kehityksen keskiössä Syvästi pettyneiden kansojen rauhoittamiseksi ja uusien ekologisten realiteettien johdosta myös valtaa pitävät tahot rupesivat etsimään uusia keinoja sekä ympäristön pelastamiseksi, eriarvoisuuden vähentämiseksi, että kansanvallan parantamiseksi. 2020-luvun keskeisiksi tavoitteiksi nostettiin uudestaan vanhat tavoitteet ympäristön tilan kohentamisesta ja eriarvoisuuden vähentämisestä. Aivan uudeksi tavoitteeksi nostettiin myös kansanvallan kehittäminen. 2020-luvun puolivälissä oli jo selvää, että kahdessa ensimmäisessä tavoitteessa oli edetty vain marginaalisesti. Ylikansallisten instituutioiden jäykkyys ja taloudellisen vallan laajuus hidastivat hankkeita merkittävästi, joten poliittiset päättäjät kohdistivat, osittain myös tahtomattaan, yhä enemmän voimavarojaan kolmanteen tavoitteeseen, kansanvallan kehittämiseen. Tämä oli suurelta osin mahdollista valtion sisäisillä muutoksilla ilman kansainvälisten instituutioiden ja muiden toimioiden väliintuloa. Kansanvallan kehitys seurasi pääpiirteittäin kahta polkua: toisen polun tavoitteena oli kansalaisten osallistumisen lisääminen antamalla kansalaisjärjestöille enemmän vaikuttamisvaikutuksia, ja toisen polun tavoitteena osallistumisen lisääminen avaamalla valtion instituutioiden toimintaa ja viemällä niitä lähemmäs kansalaisia. Maailman sosisaalifoorumi toimi yhtenä keskeisenä vaikuttajana kansalaisjärjestöjen koordinoimisessa ja tukemisessa mutta kansanvallan kehittämistoimenpiteet kohdistettiin kuitenkin lähinnä valtioiden sisäiseen demokratiaan eikä niinkään ylivaltiollisiin instituutioihin. Ennen 2030-luvun päättymistä monissa maissa oli jo tapahtunut suhteellisin isoja muutoksia kohti osallistuvampaa demokratiaa. Lainsäädännön valmisteluvaiheessa järjestöjen osallistuminen oli keskeistä ja koska myös poliittiset järjestöt ja puolueet olivat omaksuneet osallistuvan demokratian periaatteet niin 2030-lukua voi perustellusti kutsua kansalaisjärjestöjen kukoistuksen vuosikymmeneksi. Osallistuvan demokratian onnistuminen johti myös valtion instituutioiden radikaalimpaan uudelleenarviointiin. Voisiko ministeriöissä ja valtiossa yleisemmin hyödyntää kansalaisjärjestöistä saatuja hyviä kokemuksia? Useassa maissa aloitettiin kokeiluja ministeriöiden ja valiokuntien uudelleenorganisoimiseksi lähemmäs kansalaisjärjestöjä. Kokeilun kohteina olevat ministeriöt ja valiokunnat nimettiin usein myös uudestaan joko kansalaisministeriöiksi, kansalaisvaliokunniksi tai yleisemmin vain kansalaisyhteisöiksi. Kansanvallan kehittämisessä oli päästy pitkälle. Ympäristöön ja eriarvoisuuteen liittyvissä ongelmissa kehitys oli ollut hitaampaa, ja vaikka kansalla nyt oli enemmän valtaa, niin muut isot ongelmat olivat vielä pitkälti ratkaisematta. Kansanvaltainen globalisaatio ja Maailmanneuvoston synty Maailmanlaajuisten ongelmien lopullinen ratkaiseminen vaatisi myös maailmanlaajuista lähestymistapaa ja valtaa, joten valtioiden sisäisten reformien innoittamana pyrittiin seuraavaksi ulottamaan reformit myös ylikansallisiin instituutioihin. Koska useimmissa maissa käytännön valta oli selkästi kansan ja kansanvaltaisten puolueiden käsissä niin ultimaatumi oli yksinkertainen: joko nykyisiä ylikansallisia instituutioita uudistetaan tai kansa luo uudet niiden tilalle. Vuonna 2045, tasan sata vuotta Yhdistyneiden kansakuntien syntymästä, miltei kaikki YK:n jäsenmaat ja jäsenyhteisöt allekirjoittivat uuden kaikkien elävien ja ympäristön oikeuksia turvaavan Maailmanneuvoston peruskirjan ja YK siirtyi historiaan. Eriarvoisuus ja ympäristö asialistalla Maailmanneuvosto ryhtyi uusilla valtuuksillaan pikaisiin toimiin eriarvoisuuden poistamiseksi ja planeetan suojelemiseksi. Ihmisen suhde luontoon tuli perustua luonnon ja luonnonvarojen uusiutumiseen. Luonnonvarojen hyödyntämisessä tuli ensisijaisesti varmistaa maailmanlaajuinen hyvinvointi. Viiden vuoden päästä Maailmanneuvoston synnystä, vuoden 2050 alussa 50 vuotta aiemmin asetetut vuosituhattavoitteet oli vihdoin saavutettu ja eriarvoisuuden vähenemisen tahti oli nopea. Tavoitemaailma toteutui eräänä kauniina syyspäivänä vuonna 2063, mutta silloin ihmisillä oli jo uudet tavoitteet.