Olen kaikkien kanssa varmasti samaa mieltä, että Sipoo voisi
mieluusti tehdä kaikista asukkaistaan kaksikielisiä. Se on ikävä kyllä
kaunis utopia joten tyytykäämme siihen että puhumme kylillä ruotsia kukin
taitomme ja halumme mukaan. Eduista me pidämme ja tahdomme mielellämme
lapsillemme esimerkiksi sellaisen edun, että he oppivat myös toista
kotimaista. Kielikylpymallilla se onnistuu mainiosti, lapset oppivat myös
ruotsia. Kaksikielisyyden kanssa sillä tosin ei ole mitään tekemistä, mutta
ei se mitään, etu se on sekin ja helpottaa varmasti saksan ja miksei
englanninkin opiskelua.
Kulttuuriperinnön siirtäminen taas ei onnistu niin vaan. Kulttuuriperinnön
vaaliminen kun edellyttää suojelutoimenpiteitä ja kulttuurin erityislaadun
tunnistamista. Se ei onnistu siten, että katkerana viedään ihmisiltä
mahdollisuus kasvattaa lapsia oman kulttuurin piiriin. On epäreilua että
toisilla on etuja joita minulla ei ole joten eiköhän oteta ne edut heiltä
pois.
Ilmeisesti nyt on liikkeellä kahta ilmaa: toiset tahtovat lapset
suomenkielisiin kouluihin kielikylpyluokille oppimaan ruotsia ja niitä
luokkia muuallekin kuin Leppätien kouluun. Opettajat ovat äidinkieleltään
suomenkielisiä ja virat suomenkielisen opetustoimen. Kyseessä on kielen
opetus, ei kulttuuriin kasvattaminen.
Toiset tahtovat suomenkieliset lapset suomenkielisille luokille
ruotsinkielisiin kouluihin. Suomenkieliset jatkavat opiskeluaan kuten
ennenkin ja samoin ruotsinkieliset kuitenkin sillä erotuksella, että yleinen
koulukieli välitunnilla on suomi. Kielen ja kulttuurin harjoittamisen
edellytykset kapenevat.
Ai niin, sitten on vielä kaksi ryhmää: Pelastakaa kyläkoulut ja Sulkekaa kyläkoulut -liikkeet.
Näistä neljästä pitäisi nyt sitten jotenkin päästä keskustelemaan
rauhallisesti ilman että olemme toistemme kurkussa kiinni. Tai edes niin,
että tiedämme puhuvamme samasta asiasta. Mitä tahdomme, paljonko se säästää
rahaa ja ennenkaikkea mitkä ovat sen muut seurannaisvaikutukset lyhyellä ja
pitkällä aikavälillä sipoolaisille lapsiperheille ja nuorille.
Mihin ne säästyneet rahat käytetään? Uusien koulujen rakentamiseen?